Work to live or live to work

Löysin kirpputorilta ajat sitten sellasen kirjan kun Talk to the Snail (suom. puhu etanalle) jonka on kirjottanut Stephen Clarke. Se kertoo ranskalaisesta kulttuurista ja tavoista tosi hauskalla tavalla. Enimmäkseen siinä keskitytään vertailemaan ranskalaista kulttuuria kirjailijan omaan, brittiläiseen kulttuuriin. No mut siis otin tän nyt puheeks sen takia, että yks luku kirjassa kertoo ranskalaisten työkulttuurista ja siitä miten on kahdenlaista työntekoa; live to work eli elää tehdäkseen töitä ja work to live eli tehdä töitä elääkseen. Siinä selitetään, miten kaikki muut tuntuu maailmassa keskittyvän työntekoon kun taas Ranskassa keskitytään elämiseen ja työt on vaan välttämätön paha jolla pidetään yllä elintasoa.

Ranskassa otettiin jossain vaiheessa käyttöön 35 tuntinen työviikko kun siellä ennen oli käytössä 39 tunnin systeemi ja tällä tavalla oli tarkoitus luoda lisää työpaikkoja ja blaa blaa. Työnantajat sai päättää miten tätä käytännössä sovellettiin työpaikalla ja tämän kirjailijan työpaikalla se päätettiin antaa ylimääräisenä lomana eli 22 ekstra lomapäivää vuodessa. Ja koska ranskalaisilla sattuu olemaan paljon lomapäiviä muutenkin + kaikki pyhät niin nyt tällä miekkosella on 14 viikkoa lomaa vuodessa. Ja palkka ei siis muuttunut miksikään. Mitä normi suomalaisella kerääntyy? 5 viikkoa? En oo ollut täyspäiväisissä normitöissä ikinä joten en osaa sanoa, mutta varmasti ei ainakaan 14 viikkoa!

No joka tapauksessa, mä olen enemmän sellanen work to live tyyppi. En oo ikinä ymmärtänyt mitä järkeä on tehdä töitä aamusta iltaamyöhään ja ehtiä viettää ehkä kaks järkevää tuntia perheen tai ystävien kanssa päivässä. Varmasti siitä tulee hyvä fiilis kun menestyy töissä ja paahtaa täysillä päivästä toiseen, mutta mitä ihmisellä jää enää annettavaa kotona tai kaveripiirissä kun on niin loppu ja ei osaa puhua muusta kun töistä. Tän koko keskustelun ja töiden ajattelun aloittikin ihan mun omien työkavereiden seuraaminen. Briteissä varsinkin tunnutaan arvostavan sellasta työlle uhrautumista jossa töihin tullaan 8 aamulla ja lähdetään joskus keskiyön tienoilla. Mua välillä ihan ahdistaa katsoa yhtä mun työkaveria joka tulee aina töihin ennen kun sen ees tarvii ja lähtee vasta tunnin pari sen jälkeen kun se ois jo saanut lähteä. Toivon, että se ainakin osaa pistää ylös tekemänsä ylityöt. Hesarissakin oli just artikkeli tästä, miten ihmiset tekee kauheesti ylitöitä eikä koskaan merkkaa niitä ylös. Siinähän menettää ihan sikana rahaa ja varmaan pari vuotta elämästä! Oon ilonen, että meillä koulussa opetetaan jonkin verran lakia niin osaa ehkä pitää tulevaisuudessa paremmin puoliaan kun tietää mitä oikeuksia työntekijälle kuuluu.

Teen siis mieluummin vähemmän töitä ja saan vähemmän palkkaa kuin tapan itseni työllä. Se tän koko selostuksen pointti on :D Eli en voi koskaan tulla työskentelemään esim. Briteissä tai Koreassa koska mua pidettäs tosi laiskana. Mut ihan sama, ranskalaiset ymmärtää mua!

Head says no, heart says yes

Mietin tänään, että miten nuhruselta varmaan näytänkään verrattuna muihin Cityn tallaajiin. Lontoon Cityssä ihmisiä näkee parhaimmillaan. Aina ykköset päällä, valmiina seuraavaan tapaamiseen jossa sovitaan seuraavista miljoonakaupoista. Oon pessyt housuni varmaan viimeks kolme viikkoa sitten ja takkiin on tullut jo muutama pieni tahra parin viikon käytön jälkeen. Ei se mua oikeestaan haittaa, tuntuu niin turhalta pestä jotain mikä ei oo kunnolla likanen.

Mutta välillä sitä jää miettimään. Yks asia missä oon tapellut viimeiset kolme kuukautta vastaan on paidan laittaminen housuihin. Niinkin pieni asia, minkä tekeminen tuntuis ihan siltä kun yrittäisin olla jotain muuta kun oon :D Korkokenkien pitäminen (mitä jos sataa, mitä jos pitää ravata koko ajan tulostamaan jotain tai kantaa laatikoita, mitä jos joku yritää murhata mut ja en pääse karkuun typerissä korkkareissa, mitä jos tulee zombi maailmaloppu ja mä päädyn pakosalle korkokengissä!) on toinen juttu mihin en vaan pysty vaikka kuinka haaveilen erilaisten korkkareiden pitämisestä. Samaa sävyä olevien housujen ja jakun ostaminen. Tuntuu, että kun on pikku hiljaa löytämässä/tajuamassa oman tyylinsä niin se pitää peittää jollain ahdistavalla jakulla, suorilla housuilla ja korkokengillä.

Niinpä leikin Polyvorella (sellanen sivusto jossa voi koota erilaisia vaateyhdistelmiä yhteen yms.):

Tuossa siis takkeja joilla varmaan sekoittuis joukkoon Cityssä. Tylsiä, mustia, beigejä.. tylsiä. No ei, kyllä oikeesti ihan pidän noista, mutta voisin käyttää tollasta vaan sellasissa tilanteissa joissa pitää näyttää asialliselta ja aikuiselta.

Mutta näitä takkeja käyttäisin aina muuten :) Värit on ihania, samoin kaikki pienet yksityiskohdat kuten söpöt napit, rusetit, kaulukset, röyhelöt jne. Ei ehkä kovin asiallista, mutta raikasta ja hauskaa. Mustien ja simppeleiden takkien ihanuun piilee siinä, että niiden alle voi pukee mitä vaan, mutta jos pitää alkaa sovittaa yhteen takin väriä ja muiden vaatteiden väriä niin siinä on enemmän pähkäiltävää. Ei sillä että mua kiinnostais, kuten varmaan on huomannut mun pukeutumisessa.

Ei ollut ihan normipostaus, sorge. Mutta kun tulee tylsää niin tulee tylsää ja tämä asia oli tänään mielessä :)

Muuten tänne kuuluu sellasta, että jäädyn kuoliaaksi ihan näinä päivinä tänne jumalattoman kylmään asuntoon ja opettelen virkkaamaan jotta voin virkata itselleni pipon ja muutakin lämmikkeeksi (ja ehkä sellasia söpön höpöjä amigurumi-hahmoja!)

Star Wars hahmot tietysti pitää saada! Nämä siis amigurumi töitä.

Mustikkainen aamupala

Tein muuten aivan mahtavaa aamupalaa. Ei ehkä terveellisimmästä päästä, mutta ainakin siinä oli mustikoita!

Laitoin siis vaan yksinkertaisesti leivän väliin Philadelphia-tuorejuustoa johon sekoitin vähän tomusokeria maun mukaan ja mustikoita ja litsasin toisen leivän päälle ja paahdoin leivän molemmat puolet pienessä määrässä voita paistinpannulla. Nam! <3 Tästä tulee uusi suosikki. Väliin vois kokeilla myös banaania, maapähkinävoita, rusinoita, omenanpaloja ja vaikka mitä!

Foodie week

Voin sanoa, että viime viikolla tuli syötyä tosi hyvin. Lauri tuli toissa perjantaina ja aloitettiin yhteinen viikko niinkin glamouristi kun syömällä Domino's pizzaa. Se on melkeen sellasta Kotipizzan tyylistä tavaraa, eli ei mitenkään huippu hyvää :) Kyllä sillä mahan sai täyteen ja srirachan (tosi tulinen aasialainen kastike, vähän kuin ketsuppi, mutta ei mitään sinne päinkään) kanssa kaikki on tosi hyvää.

Mun on tosi vaikee muistaa yksittäisiä päiviä ja mitä niinä tehtiin. Nyt kun aloin asiaa oikeen ajattelee niin muistan, että Lauri meni katsomaan Arsenal matsia lauantaina. Niinhän se olikin joo! Mentiin Finsbury Parkin lähellä olevaan pubiin nimeltä The Gunners istumaan päivää ja juomaan olutta ennen matsin alkua. Siellä oli aika paljon punapaitoja.

Sillon oli vielä tosi hyvä sääkin, oli tosi kuuma istua auringossa. Tossa vaiheessa kun kuvat on otettu matsiin oli vielä jotain 3 tuntia joten paikka ei ollut läheskään niin täynnä kun se tuli olemaan myöhemmin kun lähdettiin kävelemään Emirates Stadiumia kohti.

Lauri meni sitten matsiin ja itse istuskelin yhdessä tutussa pubissa missä ei harmi kyllä näytetty peliä. Phibbers (203, Holloway Road, Ilsington, London, N7 8DL) on pubin nimi ja se on aika soma ja ne kehuskelee, että ne näyttää Arsenal matseja, mutta sinä päivänä ei kyllä näkynyt. Mutta siellä oli kiva istuskella yhdessä nurkassa mukavassa tuolissa ja lukea kirjaa.

Lauantaina käytiin myös illalla syömässä sellasessa seafood raflassa kuin Wright Brothers. En todellakaan ole meren atimien ystävä, mutta hyvää kalaa ja uusia perunoita söin tarjoilijan suosituksesta. En tiedä mitä kalaa se oli, mutta se oli tosi hyvää ja se makas sellasella kukkakaali ja kastike pedillä. Mutta niiden uusien perunoiden takia ihan vaan voisin mennä sinne uudelleen! Ne oli ilmeisesti persiljavoissa kieritetty koska ne oli todella herkullisia. Nomomomom! Lauri tilas sellasen seafood platterin eli lautasellisen kaikenlaisia eri otuksia ja maistoin siltä kaks oisteria. Eka meni alas tosi hyvin ja siks olin valmis ottamaan sen toisenkin, mutta se niljake jäi kurkunpäähän lillumaan eikä meinannut mennä alas kun oksennusrefleksi yritti iskeä. Oli pakko ajatella jotain muuta ja sainahn mä sen sitten alas, mutta ei nyt erityisemmin tee mieli kokeilla uudelleen :)

Sunnuntaikin tuntuu olevan ihan hämrän peitossa. Tätä siis tapahtuu koko ajan! Totesin tässä jonkin aikaa sitten, että mun tarvii tehdä aikajana mun elämästä koska en oikeesti osaa sanoa millon mikäkin asia on tapahtunut tyyliin ennen vuotta 2002. Ööö sunnuntain sunnuntai.. Ai niin joo! Me haluttiin ettiä joku pyörillä kulkeva koju (siis sellanen street food auto), mistä voitas ostaa safkaa ja huomasin Twitterissä, että moni sellanen kaara oli just sinä päivänä British Street Food Awardseissa Hoxtonissa, joka on siis alue Lontoossa. Mentiin siis sinne. Sisään maksoi £6 ja olis ollut mahdollista osallistua myös jonkinlaiseen juomatapahtumaan, mutta se maksoi aika paljon siihen kuului 8 juomaa joten ajateltiin, että ei sitä ehkä niin isoa känniä tarvitsis.

Ruoka oli hyvää, varsinkin noi fish tacot. Kun saavuttiin niin ei ollut kovin isoja jonoja, mutta pirulainen kun lopulta tuntu ettei ruokaa saa koskaan kun oli niin paljon porukkaa jonossa. Tapahtuma oli kai jotenkin Jamie Oliverin järjestämä ja se pidettiinkin sen Fifteen ravintolan edessä olevalla kadulla. Päivä sattu vielä olemaan kaunis eikä erityisen kylmä joten kannatti mennä :)

Illalla käytiin vielä tässä läheisessä Bruce Grovessa sijaitsevassa San Marco (1 Station Buildings, London, N17 6QY) ravintolassa josta sai italialaista ruokaa. Tilasin tosi namin vuohenjuusto-rucola-caramelised onion pizzan josta jaksoin syödä alle puolet.

Maanantai oli työpäivä, mutta illalla mentiin korelalaiseen ravintolaan! Sen nimi oli Myung Ga ja se sijaitsee Kingly Streetillä Sohossa. Sama katu itse asiassa kun missä Wright Brothers sijaitsee. Sillä kadulla oli muitakin tosi kivannäkösiä paikkoja joita vois kokeilla joskus. Söin bulgogia ja kaiken sai tehdä ihanna Korealaiseen tapaan eli kokata keskellä pöytää!

Hinnat ei kyllä ollut ihan Korean tasoa, mutta minkäs teet. On kyllä pakko päästä Koreaan uudelleen, ihan vaan syömään.

Tiistaina käytiin tiedemuseossa jossa meni pari tuntia ihan vaan kävellessä paikkaa ympäri. Museoissa väsyy siis aivan tajuttomasti. En tiedä onko se se tiedon määrä minkä aivot imee vai vaan se seisoskelu ja käppäily joka rasittaa niin paljon, mutta mulla on aina jalat kipeet museoiden kiertelyn jälkeen ja oon valmis päikkäreille. Oli siellä kaikkee mielenkiinstoista, mutta se oli kyllä enemmän Laurin juttu kun mun. Mutta sain sieltä tosi hyvää jätskiä (riistohintaan) joten en voi kauheesti valittaa. Museon jälkeen mentiin syömään pho:ta sellaseen ravintolaan kun Pho. Se on ketju joten näitä löytyy useempikin täältä Lontoosta, yks myös Spitalfieldsistä joka on lähellä mun työpaikka, jee! Varastin Laurin kuvan tähän koska se kävi jo aikasemmin lounaalla syömässä siellä ja kun päästtin illalliselle niin mulla oli niin nälkä etten ehtinyt mitään kuvia ottelee.

Pho on siis vietnamilaista keitto jossa on ituja, jotain lihaa ehkä, chiliä, minttua ja kasviksia. Tosi perus, mutta tooooosi hyvää! Ite tilasin pho:n lihapullilla ja se oli loistava valinta koska ne oli imenyt tota lientä itseensä, namsk. Siihen voi sitten oman maun mukaan lisäillä srirachaa, kalalientä ja vaikka mitä. Pitää kyllä ens viikolla hakea lounasta tuolta, tekee nyt ihan kamalasti mieli :D

Kierreltiin Sohossa tosi paljon ihan noiden ravintoloiden takia ja tuntuu, että nyt on Soho nähty ihan kunnolla. Silti tekee mieli mennä sinne etsii uusia ruokapaikkoja ja muuten vaan ihastelemaan ihmisiä viikonlopun iltoina. Paitsi että tuskin oon hirveesti menossa sinne itsekseni. Mun on tosi vaikee lähtee kiertelee keskustaa yksikseni, saati sitten käydä syömässä jossain "oikeessa" ravintolassa yksin. Puistoihin ja syrjäisempiin kaupunginosiin on jotenkin helpompi lähteä yksin. En osaa sanoa miks. Pitää odottaa seuraavaa vierailijaa siis, että pääsee taas ravintolaan syömään tai keskustaan seikkailemaan :D

Keskiviikkona mentiin Imperial War museoon eli sotamuseoon ja se oli odotuksista huolimatta paljon mielenkiintoisempi kun mitä tosiaan odotin. Tykkäsin tosi paljon ensinnäkin siitä puistosta minkä keskellä tää museo on (siellä oli esim. Dalai Laman rauhanpuutarha) ja museo itse oli sellanen iso, kaunis ja vanhanaikainen rakennus. Niin joo ja käytiin syömässä Giraffe nimisessä ketjuravintolassa, missä oli pahaa kasvisburrittoa. Haluan antaa tälle paikalle toisen tilaisuuden joskus tulevaisuudessa kun sillä on niin kiva nimi.

Pala berliinin muuria

Mielenkiintoisinta oli holokausti näyttely joka kyllä pistää ihmisen hiljaseks. En oo aiemmin koskaan käynyt holokausti näyttelyssä missään, nähnyt vaan leffoja ja lukenut kirjoja jotka kertoo siitä. Se on todellakin ihan eri asia nähdä omin silmin todisteitä jossain näyttelyssä. Siellä oli pienoismalli Auschwitzin keskitysleiristä ja katselin sitä kunnioituksen sekaisella kauhulla kunnes tajusin, että se pienoismalli (joka siis oli mun mielestä valtava jo itsessään) oli vaan jotain 1/6 osa kokonaisesta leiristä. Itse pienoismalli oli vaan tehty siitä rampista jolla miehet ja naiset, sairaat ja vanhukset eroteltiin ja muutamasta parakista. Jotenkin se tehokkuus ja mielenkiinto millä natsit keskitty juutalaisten tuhoamiseen saa ajattelemaan, että miksei sellasta energiaa ja uskoa voi laittaa johonkin paljon hyödyllisempään ja hyvään.

En todellakaan suosittele tällasia näyttelyitä heikompi hermoisille, mutta muuten kyllä suosittelen käymään. Ei Suomikaan kuitenkaan ollut aivan niin viaton sen kaiken keskellä kun jotkut luulee.

Käytiin taas syömässä illalla, ylläri pylläri, ja yritettiin päästä yhteen paikkaan Sohossa joka valitettavasti oli täynnä joten mentiin Chinatowniin syömään dumplingseja.

Otettiin kolmea makua: kanaa, tulinen possunliha ja possunliha ja rapu. Tulinen possunliha oli jotain todella erikoista ja oudolla tavalla tulista. Niita saatin menemään alas kaks, vaikka molemmat tykkää tulisesta ruoasta. Kana oli mun mielestä tosi maukas, mutta oikeesti en olis osannut sanoa eroja maussa jos olis tuotu pöytään tietämättä mitä ne oli. Kaikki maistu aika samalta. Ei ne nyt kauheen hyviä ollut yksikseen, mutta ehkä alkupalana voisin joskus uudelleen syödä. Paikan nimi oli Dumpling's Legend ja erikoistui siis dumplingseihin.

Sinne se Lauri on nyt koti Suomeen palannut ja mä taas yritän keksiä itselleni tekemistä. Tuntuu, että mä tarvitsen jonkun toisen ihmisen josta saan jotain inspiraatiota lähteä liikkeelle. Tiesin, että Lauri tykkää street food jutuista, sotaan liittyvistä asioista, oluesta, ruoasta yleensäkin jne. joten oli helppo välillä heitää ideoita ilmaan siitä mitä tehtäis. Vaikeempaa on tehdä sitä itselleni :D No okei, siis haluan mennä edelleen Victoria ja Albert museoon, haluan käydä Harrodsilla uudelleen, samoin luonnontieteellisessä museossa. Hampstead Heathissä ois kiva käydä kävelemässä ihan vaan sen takia, että se mainittiin Notting Hill leffassa (ois myös kiva käydä Notting Hillissä ja Portobello Roadin markkinoilla). Tietysti kaikki tää ois kivempi tehdä jonkun kanssa, mutta joskus pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä yksin. Sitä odotellessa..

Perjantai-illan eläinkimara

Siis katoin yhden tällasen videon Youtubesta ja sitten jumituin kattelee samanlaisia varmaan tunniks :D Nää on vaan niin kauheen hassuja! 

Hihihihi :D Ja eikö oo ihanan värinen mäykkyli!

No mitä, koiruli antoi kissalle kunnon rapsutusta. Ei pieni korvan pureskelu haittaa.

Karmivan hauska kissa! Antaisin tolle nimeks Frankenkitty :)

Vähänkö sitkee kilppari. Ja kovaa se kipittää kun on kissa kiikarissa.

Aww, mä haluan oman baby pingun! <3

Siis mikä tää on!! Mulla on ollut gerbiilejä eikä ne näytä tolta :D

Kunnon räkättäjä.

Noni. Laitan huomenna juttua Lauriviikosta :) 

Keksiviikko

Herttinen, on hurahtanut 10 päivää siitä kun oon viimeks mitään kirjotellut. No, en oikeesti oo tehnyt mitään joten ei oo paljon mistä kirjottaa. Kirpparilla kävin taas ja löysin itelleni ihanan syystakin 3,5 punnalla ja se taitaakin olla viime viikon kohokohta. Tänään pääsin jopa käyttämään sitä, mikä oli ehkä toinen :)

Tiedättekö kun kahviloissa ja vaikka missä myydään Suomessa sellasia isoja keksejä joissa on suklaata tai valkosuklaata tai ihan mitä vaan? Nehän maksaa ihan sikana, saa pulittaa monta euroo yhdestä keksistä. Täällä niitä myydään kaupassa 50 pencellä ja sillä ei saa yhtä vaan jopa 5 keksiä! Sellasta hervotonta, ihanaa herkkukeksiä! Noh, niistä on tullut mun heikkous sen jälkeen kun en enää löytänyt welsh cakeseja Marks & Spenceriltä. Onneks ne alkaa ehkä vähän jo kyllästyttää niin en toivon mukaan paisu ihan jättimäiseks norpaks. Ellen löydä sitten taas jotain muuta herkkia mitä alkaa hamstraamaan.

Töissä on kamala kiire jostain syystä, mutta eipä tuo haittaa. Hyvä vaan kun on tekemistä. Välillä tekis vaan mieli sanoa, että tehkää ite kun joku tulee kysymään jotain ihan tyhmää, mutta onneksi olen tosi tahdikas. Niin ja auttaahan se kun voi vähän päästellä höyryjä mun kollegalle joka ainoona toimistossa mun lisäks puhuu meidän salakieltä, suomea ;) Pääsin muuttamaan uuteen paikkaan meidän respaan jossa on mukavan rauhallista ja mulla on paljon tilaa levittäytyä. En pääse siellä olemaan kun muutaman viikon kyllä kun muutto uuteen toimistoon on ens kuun alussa. Harmittaa vähän lähteä Tower 42sta, mutta siellä uudessa paikassa tulee olemaan kaikki uudet laitteet ja pöydät ja hienot kiiltävät tilat. Ja pajon enemmän tilaa, keittiöönkin mahtuu syömään kerralla enemmän kun 3 ihmistä.

Lauri tulee perjantaina, mikä on ihan huippua! Ehkä muhunkin tulee vähän eloa kun on seuraa, varsinkin niin mieluisaa seuraa :) Välillä tuntuu, ettei varmaan enää osaa ees heittää läppää tai ymmärtää ihmisten huumoria jos joutuu sosiaalisiin tilanteisiin kun sosiaalinen elämä täällä on tosiaan olematonta. En seuraa telkkarista mitään ja luen harvoin uutisia joten en osais keskustella mistään aiheistakaan :D Vielä vähemmän Suomalaisten kanssa!

No ei se mitään, aloin katsomaan Sinkkuelämää-sarjaa alusta ja vaikutus on ollut välitön: tulee heti parempi mieli! :) Mun uudet vanhat kaverit; Miranda, Samantha, Carrie ja Charlotte ^^

Capital Carboot sale, Pimlico

Tänään taas päätin mennä kirpparille tekemään löytöjä enkä pettynyt tälläkään kertaa valikoimaan. Porukkaa oli enemmän kun viimeksi ja tavaraa sai taas ihan loisto hintaan. Sain eilen netissä surffailemalla selville, että toi kirppari on nimeltään Capital Carboot sale ja se pidetään Pimlico Academyssä Lupus Streetillä (sisäänkäynti Chichester Streetiltä). Löysin niiden nettisivun: Capital Carboot.

Tänään huomasin vasta kotiinpäästyäni, että jos niitä seuraa niiden Twitter sivulla niin ne ilmoittaa siellä joka viikko salasanan jolla pääsee ilmaseks sisään. Normaalisti sisäänpääsy maksaa aikasin tulijoilta £5 ja 11.30 eteenpäin £1. Tällä viikolla se ois ollut "egnog" :) Ehkä seuraavalla kerralla tajuan katsoa sen salasanan, vaikka ei toi £1 nyt oo todellakaan mikään deal breaker. Löysin taas kirjoja ja jotain vaatteita ja kengät!

Kirjat £1 kappale

Ajattelin, että tää ois hyvä lomareissulle, vaan £1.5

Somat syyskengät, £3

Näissä on ihan vähän vaan korkoa joten pitäs olla mukavat

Eilen kävin kiertelemässä keskustassa New Bond Streetin Victoria's Secret liikkeessä joka oli kyllä tosi makee. Kävin myös huvin vuoksi Debenhamsilla tosiaan, siitä tuli ihan mieleen joku Stockmann. Siellä oli myynnissä ihania Jelly Beans tuoksukynttilöitä jotka tuoksu ihan banaanille, lakritsille ja vaikka mille. Alko kyllästyttää aika pian joten palasin kämpille ja sain kokea ekaa kertaa pienen kaaoksen Tottenhamissa kun oli pelipäivä. Bussit ei mennyt sinne asti kun ois pitänyt joten kävelin loppumatkan sellasta ihmisvirtaa vastaan joka oli tulossa matsista. Jos en oo maininnut aiemmin, niin asun ihan sen stadionin vieressä. En oo aiemmin nähnyt niin paljon valkoihoisia Tottenhamissa :D Ero oli ihan huomattava. High Roadille oli pystytetty vaikka minkälaista ruokakojua ja tietysti myytiin kaikenlaisia fanituotteita. Yhessä paidassa tais lukea jotain "hate Arsenal" tyyppistä, mur.