Valoisalla puolella

Kauhujen viikot on tältä osin ohi ja toivottavasti ensi viikolla voi aloittaa taas puhtaalta pohjalta ja pienemmällä työmäärällä. Minä ja meidän väliaikaistyöntekijä Lisa (joka jatkaa vielä ensi viikonkin, jee!) onnistuttiin pitämään pulju pystyssä yllättävän hyvin ja oon ihan ylpee itestäni, että en mokannut mitään pahasti ja oon kuullut vaan kehuja siitä, miten hyvin hoidin kaikki tilanteet ilman meidän toimistopäällikköä, Minä, työpaikan pikku harjottelija :)

Muistan kun alussa sainoin, että en vois kuvitella tekeväni tällasta työtä tulevaisuudessa. Nyt oon hoitanut jonkin aikaa toimistopäällikön tehtäviä ja ne on ollut mun mielestä tosi monipuolisia ja haastavia. Tylsää hetkeä ei tuu jos tietää mitä kuuluu tehdä. Oon myös oppinut paljon investointialasta ja en panis pahitteeksi jos työskentelisin joskus tulevaisuudessa toisessakin investointialan yrityksessä. En edelleenkään tiedä mitä oikeestaan haluan tehdä valmsitumisen jälkeen, mutta tällä tavallahan sitä oppii. Haluisin nähdä olisko musta vastuullisempiinkin tehtäviin, vaikka tällaset vähemmän vastuulliset on kyllä huomattavasti enemmän mun mieleen :) Näissä hommissa on ollut omat vastuunsa, mutta ainakaan en joudu sellaseen tilanteeseen, että möhlisin jollain tavalla parin biljoonan kaupat joten ihan kivaa. Sellanen sopiva määrä vastuuta kiitos!

On kiva olla se tyyppi joka tietää kaiken siitä mitä työpaikalla tapahtuu ja jolta kaikki aina kysyy neuvoa. Tulee sellanen fiilis, että on korvaamaaton ja tekee tärkeetä työtä pitämällä kaikki ajan tasalla ja tiimin koossa. En tiedä onko se samanlaista Suomessa koska siellä ei tällasia paikkoja oo tarjolla samalla tavalla, mutta nyt nautin siitä kun voin. Onhan se tosi rasittavaa välillä kun oletetaan, että mä osaan korjata läppärin tai tiskikoneen tosta vaan jne. Mutta tekemällä oppii ja oon oppinut vaikka mitä! Tänään tuli ekaa kertaa mieleen, että on tää ollut sen arvosta. Oon käynyt todella pohjalla välillä ja on tuntunut siltä, että haluis vaan heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa, mutta pakko on vaan ollut kestää ja vihdoinkin tuntuu siltä, että kyllä se tästä. Kannatti tulla ja kokea ja oppia. Oon kaikkien kanssa tosi hyvää pataa ja nähköön kukin sen hyvänä tai huonona asiana, mutta mä en nää töissä sellasta arvojärjestystä kun mikä siellä oikeesti vallitsee. Lisa sai mut huomaamaan tämän kun se alko puhumaan siitä että se haluaa tietää ketkä meillä on ne tärkeimmät henkilöt ja mä tajusin, että vaikka mä about tiesinkin niin mä en välittänyt enkä edes pahemmin ajatellut koskaan edes asiaa. Ehkä se on Suomalainen juttu, meillä ollaan tosi tasa-arvoisia.

No juu. Parin viime viikon saldo on parantunut itseluottamus ja kadonneet pari kiloa. Oon vaan ollut niin kiireinen ja keskittynyt, että en oo paljon ehtinyt ajatella ruokaa. Nyt vaan ootan innolla, että ehdin pestä pyykkiä viikonloppuna ja ehkä tehdä ruokaa ja mahdollisesti lähteä kiertelemään syksyistä Lontoota (vaikka täällä on tosi vetistä! Yök!). Ja ens viikolla tulee Lauri ja sitä seuraavalla viikolla pääsenkin näkemään kavereita ja perhettäkun tuun Suomeen! Elämä hymyilee :)